Matkalla  huipulle

Restonomikoulutuksen yhteistyökumppani Lapin Messut Oy mitalisijalle Evento Awards- kilpailussa
A A A
Ajankohtaista
13.4.2018

Restonomikoulutuksen yhteistyökumppani Lapin Messut Oy mitalisijalle Evento Awards- kilpailussa

Lapin AMKin/Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin (MTI) yhteistyökumppani Lapin Messut Oy menestyi upeasti 13.4.2018 Evento Awards -gaalassa ja sijoittui finaalissa kolmen parhaan joukkoon. Menestymisen taustalla on tiivis kehittämisyhteistyö Lapin AMKin restonomikoulutuksen kanssa.

Lapin Messut Oy on järjestänyt Rovaniemellä ”Lapin Erämessut” jo kahdeksan kertaa ja ”Kelekkamessut” peräti kaksitoista kertaa. Lapin AMKin/MTIn restonomikoulutuksen kanssa tapahtumajärjestäjä on tehnyt tiivistä yhteistyötä vuodesta 2016 lähtien. Viime keväänä ensimmäistä kertaa Oulussa järjestetyt Pohjois-Suomen Erämessut oli menestys, ja juuri kyseinen tapahtuma nosti Lapin Messut Oy:n Ewento Awards-kisassa kolmen finalistin joukkoon.


Lapin Messujen toimitusjohtaja Mikko Vikströmille sijoittuminen kolmen finalistin joukkoon tuli yllätyksenä.

- Kisasimme todella kovassa sarjassa enkä uskonut, että voisimme päästä edes kolmen joukkoon. Etelä-Suomi on pullollaan hyvin järjestettyjä messutapahtumia. Lähdimme hakemaan lähinnä ammattilaisten antamaa palautetta järjestämistämme tapahtumista, kertoo Vikström.

- Meillä on hieno ja rutinoitunut ydinryhmä, jolla on kokemusta useista messuista. Messutapahtumissa on mukana myös useita yhteisöjä ja urheiluseuroja. Ilman heidän työpanostaan olisi mahdotonta järjestää suuria tapahtumia. Arvostan erittäin paljon yhteistyötä MTIn kanssa. Heidän kanssaan toimiminen on pitänyt meidät ajan hermolla ja olemme kehittäneet tapahtumia yhteistyössä, Vikström jatkaa.

Tapahtuma-alan ammattilaisten Evento Awards –kilpailu on valtakunnallinen. Palkinnoista tavoittelivat yleisön suosittelemat tapahtumaosaajat ja -paikat sekä tapahtumatoimistot ja tapahtumajärjestäjä.


Lisätietoja:
Evento Awards- kilpailu: https://eventoawards.fi/
Erkki Kuoksa, tiedottaja, Lapin Messut Oy,
0400-891402
erkki.kuoksa(at)pp.inet.fi


Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää evästeistä. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK