Matkalla  huipulle

Mittaamisen tekniikat, todellisuudet ja tietoteoriat -luentotilaisuus
A A A
Ajankohtaista
12.2.2019

Mittaamisen tekniikat, todellisuudet ja tietoteoriat -luentotilaisuus

Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti MTI järjestää osana Matkailun hallitun kasvun tutkimusohjelmaansa luentotilaisuuden keskiviikkona 13.3. klo 10-17, jossa pohditaan mittaamista käsitteellisenä ja metodologisena kysymyksenä ja sen myötä mahdollisuutta mittaamalla saavutettavaan puolueettomaan ja objektiiviseen tietoon yhteiskuntaelämän eri alueilla.

Mitä vaikutusta tietynlaisilla mittareilla on esimerkiksi korkeakoulujen menestymisen arvioimisessa, ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa ja matkailun kestävän kasvun mittareiden kehittämisessä?

Samat mittaamista koskevat kysymykset koskevat myös hoitajamitoituksia vanhusten hoitolaitoksissa tai päiväkodeissa ja ylipäätään toiminnan tehostamista nk. koodausyhteiskunnassa. Seminaarissa paneudutaan erityisesti yhteismitallisuuden käsitteeseen, jolla tarkoitetaan laadullisesti erilaisten asioiden mitattavaksi tekemistä ja mittaamista samalla mittarilla.

Professori Soile Veijolan vetämässä luento- ja keskustelutilaisuudessa yliopiston pääkampuksella LS 3 (klo 10-12) luennoivat tutkija, YTT, dosentti Tuukka Kaidesoja Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian yksiköstä ja politiikan tutkimuksen jatko-opiskelija, FM Janne Säynäjäkangas Jyväskylän yliopistosta. Luentojen yhteydessä on mahdollisuus keskusteluun ja etukäteen sovitun kommenttipuheenvuoron pitää filosofian yliopistolehtori Juha Himanka.

Tuukka Kaidesoja: Objektiivisia kameroita vai yhteiskunnallisen muutoksen moottoreita? Mittarien reaktiivisuus ja objektiivisuus sosiaalisten ilmiöiden yhteismitallistamisessa

Janne Säynäjäkangas: Yhteismitallisuus ontologisena kysymyksenä ympäristökeskustelussa

Päivä jatkuu matkailun kasvun mittaamisen osalta iltapäivän mittaustyöpajana, jossa MTI:ssä ja Lapin liitossa toimivat matkailun kasvun mittareita tutkivat hankkeet työstävät matkailun yhteismitallisuuksien käytännön ongelmia. Iltapäiväosuus järjestetään Lapin liitossa klo 13.30-17.00.

Vierailijaluennoitsijoiden esittely:

Tuukka Kaidesoja

http://helsinki.academia.edu/TuukkaKaidesoja
https://www.gaudeamus.fi/syista-selityksiin/

Janne Säynäjäkangas


https://www.jyu.fi/hytk/fi/ajankohtaista/uutiset/koneen-saatiolta-laajasti-tukea-humanistis-yhteiskuntatieteellisen-tiedekunnan-tutkimukselle


Lisätietoja:

Soile Veijola (etunimi.sukunimi(at)ulapland.fi),
Kristian Sievers (etunimi.sukunimi(at)lapinliitto.fi)


Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää evästeistä. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK