Matkalla huipulle



Etusivu / Lapissa matkailun osuus jopa puolet toimialojen liikevaihdosta
A A A
Ajankohtaista
15.4.2013

Lapissa matkailun osuus jopa puolet toimialojen liikevaihdosta

Kahdentoista Lapin kunnan välitön matkailutulo oli vuonna 2011 yhteensä lähes 550 miljoonaa euroa. Matkailun osuus kaikkien toimialojen liikevaihdosta vaihtelee kunnittain noin kahdeksasta prosentista lähes viiteenkymmeneen prosenttiin. Perinteisten matkailutoimialojen lisäksi myös vähittäiskaupan toimialalta muodostuu huomattavaa matkailutuloa monissa kunnissa.

Suurin matkailutulo on Rovaniemellä ja Kittilässä. Rovaniemen välitön matkailutulo on noin 175 miljoonaa euroa, mikä on noin kahdeksan prosenttia kaikkien toimialojen kokonaisliikevaihdosta. Myös Kittilä ylittää selvästi 100 miljoonan euron rajan, ja matkailun osuus on noin 27 prosenttia kaikesta liikevaihdosta.

Luvut selviävät Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin (MTI) Ennakoinnista kilpailukykyä Lapin matkailulle -projektin selvityksestä, joka toteutettiin kahdessatoista lappilaisessa kunnassa. Selvitys antaa systemaattista tietoa siitä, kuinka tärkeää matkailu on Lapin kuntien elinkeinorakenteelle ja auttaa seuraamaan matkailun kehittymistä tulevaisuudessa entistä paremmin.

– Tulokset auttavat suuntaamaan ja perustelemaan kehittämistoimenpiteitä sekä toteuttamaan alan edunvalvontaa. Matkailualalta tarvitaan tämän tutkimuksen kaltaista luotettavaa ja säännöllisesti päivitettävää tietoa, Lapin liiton matkailukoordinaattori Satu Luiro kertoo.

Selvityksen tulokset esiteltiin maanantaina 15. huhtikuuta MTI:n auditoriossa Rovaniemellä. Lopullinen selvitysraportti julkaistaan huhtikuun loppupuolella.

Ennakoinnista kilpailukykyä Lapin matkailulle -projekti vahvistaa ennakoivaa eli tulevaisuuteen varautuvaa toimintatapaa Lapin matkailualalla. Projektissa tuotetaan ja sovelletaan sellaista ennakointia tukevaa tietoa, joka vastaa käyttäjien tarpeita. Kohderyhmänä ovat matkailuyrittäjät, alueorganisaatiot ja matkailukehittäjät. Projektin myötä ennakoinnin näkökulma viedään myös osaksi MTI:n toimintaa. Projektissa on mukana 12 kuntaa: Enontekiö, Inari, Kemijärvi, Kittilä, Kolari, Muonio, Pelkosenniemi, Ranua, Rovaniemi, Salla, Sodankylä ja Utsjoki.

Lisätietoja:
Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti/Lapin yliopisto
hankesuunnittelija Pasi Satokangas
Puh. 040 484 4498, pasi.satokangas(at)ulapland.fi