Matkalla  huipulle

Koulutuskuntayhtymä Lappia mukaan Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituuttiin
A A A
Ajankohtaista
11.12.2018

Koulutuskuntayhtymä Lappia mukaan Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituuttiin

Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia liittyy 1.1.2019 alkaen mukaan Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin (MTI) toimintaan. Uusi toisen asteen kumppani vahvistaa entisestään MTI:n työelämäyhteyksiä ja mahdollistaa myös instituutin aktiivisemman ja entistä laaja-alaisemman osallistumisen koko maakunnan matkailun kehittämiseen.

- Lappia on hieno lisä instituutin asiantuntijayhteisöön, tämä huolella suunniteltu kumppanuus avaa molemmin puolin uusia yhteistyömahdollisuuksia. Yhteinen tavoitteemme on ennen kaikkea varmistaa, että koulutamme osaavaa ja haluttua työvoimaa matkailuelinkeinon tarpeisiin niin Lappiin kuin muuallekin, kertoo MTI:n johtaja Antti Honkanen.

Honkasen mukaan toisen asteen kumppaneiden, REDU:n ja Lappian, monipuolinen koulutustarjonta mahdollistaa samalla sen, että yhteistyössä toteutettava matkailukoulutuksen kehittäminen voi tulevaisuudessa sisältää myös muita, matkailua keskeisesti tukevia ammattialoja.

MTI:n alkuperäinen sopimus päivitettiin

Lappian mukaantulon yhteydessä MTI:n sopimuspohja päivitettiin vastaamaan nykytilannetta. MTI:n muodostamissa koulutusorganisaatioissa on tapahtunut merkittäviä muutoksia vuonna 2014 allekirjoitetun sopimuksen jälkeen: Lapin yliopisto on ostanut Lapin ammattikorkeakoulun osakkeet, Lapin matkailuopisto on liittynyt osaksi Lapin koulutuskeskus REDU:a ja Lapin ammattikorkeakoulu on uudistanut oman johtamisjärjestelmänsä.

Uusi sopimus allekirjoitettiin tiistaina 11.12.2018 Lapin korkeakoulukonsernin (Lapin yliopisto ja Lapin ammattikorkeakoulu), Lapin koulutuskeskus REDU:n ja Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappian kesken. Sopimuksessa määritellään, miten REDU ja Lappia toimivat osana MTI:n asiantuntijayhteisöä. Tarkemmat toimenpiteet määritellään vuosittain laadittavissa toimintasuunnitelmassa. Toimintasuunnitelman laatii ja arvioi sopimusosapuolista koostuva ohjausryhmä. MTI:n johtaja kutsuu ohjausryhmän koolle.

Sopimuksen allekirjoittivat:
Mauri Ylä-Kotola, rehtori, Lapin yliopisto ja Lapin korkeakoulukonserni
Riitta Rissanen, rehtori, Lapin ammattikorkeakoulu
Saija Niemelä-Pentti, kuntayhtymän johtaja, Lapin koulutuskuntayhtymä REDU
Virpi Lilja, kuntayhtymän johtaja/rehtori, Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia


Lisätiedot:

Antti Honkanen, MTI:n johtaja
antti.honkanen(at)ulapland.fi
040 485 0500

Virpi Lilja, Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia
virpi.lilja(at)lappia.fi
040 537 0860

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää evästeistä. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK