Matkalla  huipulle

EAKR-hankerahoitusta Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutille
A A A
Ajankohtaista
20.5.2016

EAKR-hankerahoitusta Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutille

Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutille (MTI) on myönnetty rahoitus kolmeen EAKR-hankkeeseen. Kaikissa hankkeissa ovat mukana MTI:n korkeakouluosapuolet. Uudet, matkailualaa kehittävät hankkeet ovat Tilastoista tietopohjaa Lapin matkailun kehittämiselle, Ennakoinnilla esteettömään vieraanvaraisuuteen ja Jakamistalous matkailussa.

TILMA – Tilastoista tietopohjaa Lapin matkailun kehittämiselle -hanke on käynnistynyt jo maaliskuussa 2016. Hankkeen tavoitteena on Lappia koskevan matkailutilastoinnin puutteiden korjaaminen ja tiedon käytön parantaminen. Matkailua kuvaavaan tilastointiin liittyy usein haasteita, jotka voivat haitata elinkeinon vaikuttavuuden ja kehityksen seurantaa. Hankkeessa toteutetaan alueen elinkeinoelämää tukevaa tutkimus- ja kehitystoimintaa tuottamalla tietoa matkailuelinkeinon kehittämisen tueksi ja haasteiden ratkaisemiseksi. Hankkeessa tiivistetään myös yritysten, matkailualan toimijoiden ja korkeakoulujen välistä yhteistyötä.
Lisätietoja: projektisuunnittelija, Pasi Satokangas, pasi.satokangas@lapinamk.fi, p. 040 705 4976 ja projektipäällikkö, Mirva Tapaninen, mirva.tapaninen@lapinamk.fi, p. 040 527 6270

Ennakoinnilla esteettömään vieraanvaraisuuteen -hankkeen tavoitteena on lisätä matkailualueiden ja -yritysten osaamista uusien asiakasryhmien tunnistamisessa ja kohtaamisessa. Asiakasryhmät, joita ei ole vielä tavoitettu tai joissa ei ole kilpailua luovat mahdollisuuden vahvistaa matkailualan toimintaedellytyksiä tulevaisuudessa. Uusien kohderyhmien kartoittaminen perustuu rohkeisiin valintoihin ja suvaitsevaisuuteen: matkailualalla vieraanvaraisuuden tulisi toteutua matkailijan taustasta tai henkilökohtaisesta rajoitteesta, kulttuurista, sosiaalisesta vähemmistöstä, seksuaalisesta suuntautumisesta, iästä tai fyysisestä tai henkisestä erityistarpeesta riippumatta. Hanke käynnistyy elokuussa.
Lisätietoja: projektipäällikkö, Sanna Kyyrä, sanna.kyyra@ulapland.fi, p. 040 4844 492

Jakamistalous matkailussa -hankkeen tavoitteena on matkailun jakamistalouteen ja yhteisölliseen kuluttamiseen liittyvän osaamisen kasvattaminen matkailualueilla ja -yrityksissä. Jakamistalous ja yhteisöllinen kuluttaminen ovat jatkuvasti suosiotaan kasvattavia trendejä (esim. Airbnb, Couch surfing, Über). Näihin pohjautuvat kuluttamisen mallit haastavat myös perinteisten matkailupalveluiden talouden logiikan. Sen sijaan, että jakamistalous ja muu yhteisöllinen kuluttaminen nähtäisiin yksinomaan uhkana matkailubisnekselle, tärkeää on miettiä, miten niiden tuomiin haasteisiin voidaan vastata ja miten matkailualan toimijat pysyvät trendien mukana ja pystyvät hyödyntämään ilmiötä omassa liiketoiminnassaan. Hanke käynnistyy elokuussa.
Lisätietoja: tutkija, Maria Hakkarainen, maria.hakkarainen@ulapland.fi, p.040 4844 213

EU_EAKR_FI_vertical_20mm_rgb.png VipuvoimaaEU_2014_2020_rgb.png   Vaakuna3_Lapin liitto.jpg


Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää evästeistä. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK