Matkalla huipulle

Hyvinvointimatkailun ja sen osaamisen edistäminen eurooppalaisena yhteistyönä


Hyvinvointimatkailun ja sen osaamisen edistäminen eurooppalaisena yhteistyönä -hanke toteuttaa Lapin korkeakoulukonsernin innovaatio-ohjelmaa ja erityisesti sen Elämysten, kulttuurin ja matkailun Lappi, sekä Hyvinvoinnin Lappi -osioita. Hankkeen avulla pyritään tuomaan esille hyvinvointimatkailun mahdollisuuksia ja hyviä käytäntöjä sekä edistämään hyvinvointimatkailun tunnettavuutta. Tavoitteena on hakea hyviä eurooppalaisia malleja ja käytäntöjä Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin (MTI) ja korkeakoulukonsernin hyvinvointimatkailun kehittämistyöhön sekä toimijoiden välisen yhteistyön toteutukseen.

Hankkeen kesto: 1.9.2011 – 30.9.2014

Tavoitteet: Hankkeen tavoitteena on valita yhdessä hankkeen osatoteuttajien kanssa hyvinvointimatkailun esimerkkikohteita ja osaajia, tutustua niiden toimintaan ja saada kerättyä niistä tietoa ja kokemusta, jotka ovat hyödynnettävissä hyvinvointimatkailun kehittämisessä. Lisäksi tavoitteena on kerätä tietoa tulevaisuuden hyvinvointimatkailun näkymistä, asiakkaista ja heidän toiveista, palvelutarpeista sekä oppilaitosten ja yritysten välisistä yhteistyömuodoista ja sisällyttää ne omiin kehittämisprosesseihin. Hankkeen aikana pyritään sopimaan valittujen oppilaitosten kanssa koulutus-, tutkimus- ja hankeyhteistyöstä sekä opiskelija- ja asiantuntijavaihdon ja harjoitteluyhteistyön käynnistämisestä. Hankkeen pyrkimyksenä on myös alueiden elinkeinojen kehittämisorganisaatioiden yhteistyön kehittäminen ja paikallisiin matkailuelinkeinon edistämisen toimintamalleihin tutustuminen. Keskeisenä pyrkimyksenä on toimivan yhteistyöverkoston rakentaminen eri toimijoiden välille.

Kumppanit: Osatoteuttajana on Rovaniemen Kehitys Oy, Lapin ammattiopisto, ProAgria Lappi sekä Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus Rovaniemi. Mukana toiminnassa myös Santasport, Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu sekä Pohjoisen kulttuuri-instituutti.

MTI:n rooli hankkeessa: MTI/AMK on päähakija

Rahoitus:

 Lähde
 Euroa
 ESR- ja valtion rahoitus
 264 375
 Kuntien rahoitus
 56 244
 Muu julkinen rahoitus
 9 850
 Rahoitus yhteensä
 330 469


Hankehenkilöstö:

 Mirva Tapaninen
     
 projektipäällikkö  
gsm 020 798 6755 / 040 527 6270             
 mirva.tapaninen(at)lapinamk.fi