Matkalla huipulle
Alumnitarina

Sakariina Heikkanen aloitti opiskelunsa Englannissa. Kolmen yliopisto-opiskeluvuoden aikana hän suoritti matkailututkimuksessa kandin tutkinnon (Bachelor of Arts with Honours) keväällä 2001. Opintojen jälkeen hän jäi Englantiin töihin vuodeksi työnvälitystoimistoon, ja palasi sitten takaisin Suomeen kotikaupunkiinsa Espooseen.

Suomessa Sakariina teki muutaman vuoden töitä, ensin kulttuurien ja kielten koulutustoimistossa, sitten Business Intelligence -informaatikkona.

- Jossain välissä kokeilin yrittäjyyttäkin, sillä työpaikkoja ei ollut helppo löytää, enkä halunnut olla hetkeäkään työttömänä, Sakariina kertoo.

Vuonna 2005 hän kuitenkin päätti korottaa tutkintonsa maisterin tutkinnoksi. Hän pääsi Lapin yliopistoon jatkamaan opintojaan ja valmistui alkuvuodesta 2007  maisteriksi. Valmistumisen jälkeen Sakariina muutti takaisin Espooseen ja pääsi takaisin entiseen työhönsä Business Intelligence informaatikkona.

Syksy 2008 muodostui Sakariinan uralla yhdeksi käännekohdaksi. Hän haki Laurea ammattikorkeakouluun matkailun lehtoriksi ja ilokseen myös pääsi opetustehtäviin.

- Pedagogiset opinnot  suoritin työn ohessa HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulussa ja työskentelin opetuksen parissa kolme antoisaa vuotta, Sakariina muistelee.

Vuonna 2011 avautui HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulussa lehtorin ja tutkimus-, kehittämis- ja innovaatioasiantuntijan tehtävä, jossa Sakariina toimii edelleen.

- Työskentelen monialaisissa hankkeissa niiden eri vaiheissa aina hakuprosessista projektipäällikkyyteen. Osa hankkeista on kansainvälisiä, minkä vuoksi matkustan aika paljon. Työni on vaihtelevaa, haastavaa ja inspiroivaa, Sakariina kertoo.

Syksyllä 2013 hän päätti aloittaa jatko-opinnot.

- Eli nyt olen taas Lapin yliopiston opiskelija ja teen väitöskirjaa aiheesta käyttäjälähtöiset innovaatiot, Sakariina toteaa.

Esimerkki hankkeesta

Elämysmaailma Pasilaan
Projektipäällikkö: Sakariina Heikkanen
Kesto: 1.1.–30.9.2014
Kumppanit: Yleisradio
Rahoittaja: Uudenmaan ELY-keskus, Euroopan sosiaalirahasto

Helsingin seudulla on vähän erityisesti kansainvälisiä vieraita houkuttelevia matkailukohteita, ja ympärivuotisesti tarjolla on lähinnä museoita. Suomesta puuttuu mediaelämysten varaan rakentuva kohde, jossa olisi esimerkiksi mediakasvatusta ja viihdettä. Ulkomailla suuret studioalueet ovat kuitenkin suosittuja käyntikohteita.

HAAGA-HELIA ja Yleisradio haluavat Pasilaan tällaisen elämyskohteen, jossa hyödynnettäisiin Yleisradion tyhjilleen jääneitä ja muunneltavia tiloja. Mukana suunnittelussa on muun muassa tapahtumatuotantoalan yrityksiä sekä matkailuelämyspalveluiden tuottajia, jotka kaikki kaipaavat uusia tapoja saada suoria kontakteja yleisöihinsä.

Nyt käynnissä olevan esiselvityksen teossa noudatetaan Neloskierre-toimintaperiaatteita, jolloin mukana innovaatioprosessissa ovat kohteen loppukäyttäjät (yrittäjät ja yleisöt), kehittäjät (mm. HAAGA-HELIA), hyödyntäjät (kohdealojen yrityksiä) ja mahdollistajat (Yleisradio / Pasilan Studiot). Esiselvitystä tehdään muun muassa workshoppien avulla, joissa hyödynnetään co-creation-menetelmiä. Loppukäyttäjät ovat mukana koko prosessin ajan.

Esiselvitysprojektin tuotoksena valmistuu syksyllä 2014 alustava toimenpidesuunnitelma Pasilan alueen elävöittämiseksi ja yritystoiminnan virkistämiseksi.

Sakariina Heikkanen, TKI-asiantuntija ja lehtori

Elämysmaailma Pasilaan –hanke

Sakariina Heikkanen
Sakariina_Heikkanen_HIGH_hymy(1).jpg